23. toukokuuta 2018

Vauvan kanssa Dublinissa

dublin, dublin 2, kantoreppu matkalla, baby björn

Tein vajaan kolmen kuukauden ikäisen Paddyn kanssa reissun Dubliniin. Syy reissuun oli asioida Suomen suurlähetystössä passiasioissa. Totesimme, että homma menee helpoiten, jos lähden tekemään reissun yksin. Tai no siis kahdestaan vauvan kanssa. Sain järjestettyä Nappulan päivähoitokuvioita niin, että keikka onnistui.

Matka junalla saaren toiselle laidalle kestää neljä tuntia, päätin valita sen kulkupelin, vaikka bussilla olisikin päässyt huomattavasti halvemmalla. Juna maksoi mennen tullen rapiat 90€, bussilla olisi päässyt noin 20€/suunta. Oman kokemuksen mukaan bussit ovat yleensä ihan tupaten täynnä ja hervottoman itkukohtauksen iskiessä junassa voi kävellä ja tyynnytellä matkaseuralaista. 

Pitkähköstä matkustusajasta johtuen, ajattelin että on näppärämpää jäädä yöksi Dubliniin. Ja ottaa keikka samalla miniloman kannalta. Oma ajatus parin päivän reissuun oli tuon suurlähetystökäynnin ohella kuljeskella ympäriinsä ja nauttia kaupunkimeiningistä. Istua kahvilla ja syödä ainakin yksi ruoka rauhassa, Paddyn nukkuessa. Istua lukemassa kirjaa ja näpytellä blogia. Nukkua mahdollisimman hyvin ja ehkä pistäytyä muutamissa kaupoissa.


Vajaan viikon varoajalla tehty majoitusvaraus ei mennyt ihan sukkana sisään. Tarjontaa oli keskusta-alueella tosi vähän ja ne mitä oli, olivat tyyriitä. Lisäksi piti saada sellainen majapaikka, johon pääsee rytistelemään vaunujen kanssa sisään. Edellisellä Dublinin keikalla majoituin pikkuhotellissa, jonka respa oli toisessa kerroksesa ja huone useamman portaikon ja kapean käytävän takana - paikka johon ei olisi ollut mitään asiaa vaunuilla, varsinkaan yksin matkustaessa. 

Soitin valitsemaani hotelliin etukäteen ja varmistin löytyykö heiltä hissi. Tottahan toki! Noh, perille päästessäni huomasin pääovelle johtavan jyrkät portaat. Portaiden vieressä oli pyörätuolihissi, mutta se ei toiminut. Onneksi joku kadunmies auttoi minua kantamaan vaunut ylätasanteelle. Tämän jälkeen sain kyllä aina avuliaasti kantoapua hotellin henkilökunnalta.

Yhden yön reissua varten sai pakata naurettavan paljon tavaraa mukaan. Harsoja, wet wipseja, vaippoja, riittävästi vaihtovaatteita. Molemmille. Siis niitä vaatteita. Siihen kun on tottunut, että aina on jotakin eritettä jossakin vaatteessa tai vähintäänkin ruokatahroja. Ja henkinen varautuminen siihen, että ne kuuluisat niskapaskat lävähtävät aina huonoimmalla mahdollisella hetkellä. Niin tälläkin keikalla, eivätkä jääneet yhteen tai kahteen kertaan. Onneksi oli varauduttu.

Pilvinen Dublin muuttui pian saapumisemme jälkeen aurinkoiseksi. Sain syötyä muutaman kerran rauhassa, pyöriä hieman kaupoissa ja näpytteltyä blogiakin. Nautin suunnattomasti ihan vain kuljeskelusta ympäriinsä ja kurkkia mitä seuraavan kulman takaa löytyy. Ainakin lisää punatiilitaloja ja värikkäitä ovia. Tallailin pääsääntöisesti turistialueiden eli Temple Barin ja ydinkeskustan ulkopuolella. Yksi paikallinen kaverini, joka asui pitkään Dublinissa kuvasi taannoin näitä ydinkeskustan ulkopuolella olevia alueita nimellä Villages. Ja sitähän ne olivatkin. Ensin loputtomasti punatiilirivitalokortteleita, jotka päätyivät pieneen kylämäiseen alueeseen, josta löytyvät kaupat, apteekit ja kahvilat. Ja sen jälkeen perusasutus ja puistot taas jatkuivat. 

Paddy osoittautui onneksi hyväksi matkakumppaniksi. Hän nukkui tai köllötteli tyytyväisenä liikkuvissa vaunuissa. Vaunujen pysähtyessä ja varsinkin hänen haistaessaan kahvin tuoksun eivät unet usein jatkuneet kovin kauaa. Vähän hätäinen kaveri! Jättisuurilta itkukohtauksilta vältyttiin, vaikka kotona aamut ja illat ovat aika itkuisia ja tapaan viettää hyviä toveja jumppapallon päällä pomppien ja pikkukaveria rauhoitellen. Vaunujen lisäksi minulla oli mukana kantoreppu, joka osoittautui korvaamattomaksi apuvälineeksi muun muassa junaan mennessä, kun vaunut piti saada kasaan sekä vessassa käydessä, jos vaunuja ei saanut mahdutettua mukaan. Dublinin keskusta-alueelta lastenhoitohuoneita löytyy ainakin isommista ostoskeskuksista, joita on Liffey joen molemmin puolin. Näin pienen matkaseuralaisen vaipanvaihto onnistui toki myös vaunuissa.


Katuja kulkiessani ja seiniin liimattuja keikkajulisteita katsoessani haaveilin viikonloppuretkestä Dubliniin miehen kanssa. Siihen kuuluisi ehdottomasti joku keikka, hyvää ruokaa ja olut jos toinenkin. Haavekupla kuitenkin puhkesi pian kun muistin, että meillähän on lapsia, eikä tämänkaltainen retki onnistu tällä hetkellä. Tyydyin kävelemään boheemilla alueella rokkareiden näköisten tyyppien perässä vauvanvaunuja työntäen. How cool is that?