26. toukokuuta 2017

Ruusuja viikonloppuunne


Täältä meidän asuttaman Traleen keskuspuistosta löytyy kaunis ruusutarha. Kävelen lähes aina sen halki, kun kuljen keskustaan. Reitti puiston halki on viihtyisä ja rauhallinen. Viihtyisyyden lisäksi vihreiden oksien joukosta alkaa puhkeamaan väri-ilottelua ruusujen muodossa. Tässä muutamia maistiaisia.

ruusu

Tequila sunrise

Tässä ruusutarhassa kasvaa Irlannin laajin valikoima ruusuja. Tähän mennessä olen lähinnä naureskellut muutamille ruusujen nimikkeille. Vaikken varsinainen ruusufani olekaan, niin alan odottelemaan, kun tarha puhkeaa kunnolla kukkaansa.

Tequila sunriseAbsolutelu fabulos

Elokuussa puistossa ja keskusta-alueella järjestetään Rose of Tralee -festivaalit, joka on suurin vuosittainen Traleessa järjestettävä tapahtuma. Se koostuu ainakin kauneuskilpailusta, paraatista, perheohjelmista ja juoksutapahtumasta. Ja varmaan tapahtuma-alueelta löytyy kaikenlaista muutakin höystettä ja lisäksi aika monta kebabkojua ja oluthanaa. Tästä kaikesta sekametelisopasta voinen kertoa paremmin loppukesästä kun olen nähnyt mitä kaikkea tapahtuma pitää oikeasti sisällään.

Mutta sitä ennen, nautitaan ruusuntuoksusta.

Tralee rose garden

Kukikasta viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Olen iloinen, että löysin blogisi (se oli sattumaa). Kirjoitat humoristisella otteella aiheesta, joka kiinnostaa mua. En ole koskaan käynyt Irlannissa, mutta se on aina kiehtonut mua ja nyt kesällä suuntaankin vihdoin sinne. Myös tuo lapsiperhearki on mielenkiintoista ja ajankohtaista luettavaa itselleni. Jatka samaan malliin! Hyvää kesää sulle ja perheellesi :) -Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli! Ihana saada palautetta ja mukava kuulla, että tykkäät <3

      Tervetuloa kesäreissulle Irlantiin. Nähtävää ja koettavaa täällä kyllä riittää! Vedenpitävää vaatetta kannattaa pakata mukaan.

      Meillä on ollut Suomi-kaveri kylässä ja olemme suhailleet ympäriinsä koko viikolopun. Ja olen taas ihan fiiliksissä kaikista upeista paikoista, jossa olemme käyneet (osasta lupaan kirjoitella piakkoin).

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!