21. helmikuuta 2018

Piece of Turku

Turkujuliste, tulppaanit, KUI Design
    *sisältää alekoodin*

Havahduin jossakin vaiheessa täällä Irlannissa asuessa siihen, että nyt minustakin on tullut sellainen. Niin millainen? No sellainen entinen turkulainen, joka muistuttaa itseään erilaisin sisustein vanhasta kotipaikastaan. 

Tein nimittäin useita vuosia huomioita vieraillessani entisten turkulaisten kavereiden kodeissa, että monelta löytyi kotiseutuaan muistuttavia sisusteita. Se oli jopa hivenen huvittava piirre. Tiedä sitten johtuuko se enemmän kotiseuturakkaudesta vai hienoista sisustustuotteista, joita Turusta on tehty?

Omaan elämään nämä Turkuaiheiset sisusteet ovat tulleet vähän varkain. Jonkun keittiöpyyhkeen olen saanut vuosia sitten lahjaksi ja jotakin pientä tarpeellista tiskirätintynkää olen ostanut itse. Tietäessäni ulkomaille muutosta ostin meille ensimmäisen tositarkoituksella tehdyn Turkuhankinnan. Se oli juliste tulevaan Irlannin kotiin. 

Sittemmin olemme saaneet lahjaksi lisää pientä sisustetta. Ja niinhän siinä on salakavalasti käynyt, että meidänkin koti muistuttaa monilta osin sitä mistä olemme maailmalle lähteneet.


Keittiöpyyhe, Turkupyyhe, KUI Design

Turkutiskirätti, puputiskirätti, KUI Design


Hauskaa tässä on se, että itsehankitut ja lahjaksi saadut sisusteet ovat kaikki pienen turkulaisen KUI Designin tuotantoa. Ennen näitä omia Turkuhankintoja olen asioinut epäsäännöllisen säännöllisesti herttaisessa Turun Aurajokirannan välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa myymälässä - Local Shopissa ja ostanut sieltä useita lahjoja kummilapsille tai muille Turkukarkureille. Myös Nappulaa on vaatetettu muun muassa KUI Designin söpöillä Pupuset- ja Förikuoseilla. 


Pupuset mekko, liivimekko, pupumekko, Huldalaukku, KUI Design

KUI Designin tuotteissa minua ovat viehättäneet tuotteiden ajattomuus, sekä tyylin että värityksen suhteen ja sopiva leikkimielisyys, joka näkyy etenkin lasten tuotteissa. Ja enemmän kuin mielellään sitä kannattaa paikallisia tekijöitä. Turku aiheisissa tuotteissa on näkyvissä kaupungin maamerkkejä; Aurajokirannan maisemia Föreineen (= kaupunkilautta), Turun linna, Samppalinnan maauimalan hyppytornia, Torin jäätelöratikkaa ja Tuomiokirkon tornia, noin muutamia mainitakseni.


Turkupyyhe, keittiöpyyhe, KUI Design


Jo kymmenen vuotta toiminut, aikoinaan kahden vastavalmistuneen muotoilijan perustama yritys sai alkunsa itse painetuista ja ommelluista pussukoista, kasseista ja lasten asusteista. Sittemmin valikoima on kasvanut. Tänä päivänä KUI Designin tuotevalikoimiin kuuluu muun muassa sisustustuotteita tyynyistä keittiöpyyhkeisiin, lasten vaatteita, harsoja ja vaunusuojia sekä jo alusta saakka tuotannossa kulkeneita kasseja ja pussukoita. Uusimpina tulokkaina ovat Turku kalsarit ja kravatit.

KUI Designin tekijöitä on alusta asti ohjannut kokeileminen ja tekemisen ilo. Omalla työhuoneella on pystytty testaamaan uusia kuoseja ja saatu pieniä eriä tuotantoon hyvin nopeallakin aikataululla. Iso osa tuotteista painetaan edelleen käsin KUI Designin työhuoneella. Ompelua on tuotannon kasvaessa ulkoistettu, mutta silti suuri osa tuotteista ommellaan Turussa. Trikootekstiilit ommellaan Portugalissa, suomalaisomisteisella tehtaalla. Tekstiileissä suositaan luomupuuvillaa ja pellavaa. Tekstiilituotteiden lisäksi myynnissä on muun muassa julisteita, postikortteja, parkkikiekkoja ja heijastimia, mitkä valmistetaan alihankintana Suomessa.

Ainakin meillä vuosia käytössä olleet pellavaiset painetut keittiöpyyhkeet ovat kestäneet hyvin aikaa ja säilyttäneet värinsä. Samoin luomupuuvillaiset, ruokatahraosumia osakseen saaneet lastenvaatteet ovat edelleen ehoja useista pesuista huolimatta. Lapsilla valitettavasti ne kivatkin vaatteet jäävät liian nopeasti pieniksi, siksi olen tykästynyt KUI Designin liivimekkoihin. Toimivat ensin mekkona ja lapsen kasvaessa menevät vielä hyvän tovin tunikana.


Pupuset mekko, pupumekko, KUI Design

Jollei KUI Design ole ennestään tuttu, niin käy ihmeessä tutustumassa heidän tuotteisiinsa. Äläkä anna Turkuaiheen pelottaa, sillä tarjolla on paljon muitakin kuoseja. Keskiviikosta keskiviikkoon 21.-28.2.2018 sinulla on nimittäin mahdollisuus saada -15% alennus kaikista KUI Designin normaalihintaisista tuotteista. Alennuksen saat sekä nettiostoksista, että Local Shopista koodilla ”VIHREÄNSAARENEMÄNTÄ”. 
Nettikaupassa koodin pääset lisäämään ”muokkaa ostoskoria” -kohdassa, ennen tilauksen viemistä eteenpäin. Nettitilauksissa voimassa ilmaiset postikulut helmikuun loppuun saakka. Local Shopilla mainitse alennuskoodista myyjälle.

Nettikauppa

Local Shop (Läntinen Rantakatu 13 A, sisäpiha) 
avoinna: 
Ma – Pe 11 -18
La 11 - 16

*Postauksen vastineena pääsen kasvattamaan hieman kotimme Turku –tuotesarjaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kiva kun kommentoit!